Uutiskirje | Pankkiiriliike Elina

Elina-Uutiskirje
Uutiskirje 1/2012

Uusi Elina-Uutiskirje kertoo tämän vuoden alun tapahtumista ja valottaa tulevia asioita. Samalla esittelemme muutaman asiantuntijamme. Seuraava Elina-Uutiskirje ilmestyy kesäkuun alussa. Toivotamme hyviä lukuhetkiä.

Uusia käteviä mahdollisuuksia saada sijoitustietoja

Elina Pankkiiriliike tarjoaa pysyviä mahdollisuuksia tavata sijoitusasiantuntijoita sidonnaisasia-miestensä paikallistoimipisteissä. Tällä hetkellä meillä on kiinteät toimipisteet Lahdessa, Kuopiossa, ja Turussa. Lisäksi sidonnaisasiamiehemme on tavattavissa myös Jyväskylässä.

Lue lisää

Raumalla ja Turussa tulossa mielenkiintoisia asiakastilaisuuksia

Lue lisää

Taloudessakin pätee, että sateen jälkeen tulee pouta

Talouden ongelmat ovat keskittyneet Eurooppaan, ja ne ovat valtiontalouksien ongelmia. Yritysten ja kuluttajien taloudet ovat kuitenkin pääasiassa hyvässä kunnossa. Euroopan hidastunut talouskehitys on toki heijastunut kehittyvien markkinoiden Eurooppaan suuntautuvaan vientiin, ja niiden kasvun odotetaan hiukan hidastuvan viime vuodesta, vaikkakin säilyvän edelleen korkealla tasolla.

Lue lisää

Korkean tuottopotentiaalin sijoituksia osakemarkkinoiden ulkopuolelle

Maailman taloudellinen tilanne on ehkä suurten sotien jälkeisen ajan kuohuvimmassa tilanteessa. Uusia talouden mahtimaita on syntymässä, vanhojen kohdalla on tapahtumassa suuria muutoksia, EU-maat taistelevat euronsa pitämiseksi vahvana, Kreikka käy kovaa kamppailua taloutensa romahtamista vastaan ja viimeisenä esimerkkinä pieni Suomemme sinnittelee kaikin tavoin pysyäkseen kolmen A:n maiden joukossa.

Elina-Uutiskirjeen toimitus kysyi sijoitusjohtaja Jussi Hannukaiselta, Elina Pankkiiriliike Oy:stä, miten sijoittajat voivat toimia tällaisessa mylläkässä aktiivisesti ja samalla myös turvallisesti.

Lue lisää

Osakemarkkinoiden kaltaista tuottoa rajatulla riskillä

Onnistunut ostaminen on tuottoisan sijoittamisen perusasia. Myös myyminen on osattava tehdä oikeaan aikaan sijoituksen tuoton realisoimiseksi. Tähän perustuu sijoittaminen osakkeisiin, joka on aina ollut menestyneen sijoittamisen parasta toiminta-aluetta. Mutta miten sijoittaa menestyksekkäästi tänä päivänä, kun osakemarkkinoiden heilahtelut ovat arvaamattomia, äkkinäisiä ja usein hyvinkin mittavia?

Elina-Uutiskirjeen toimitus kysyi sijoitusjohtaja Jussi Hannukaiselta, Elina Pankkiiriliike Oy:stä, miten sijoittajan kannattaisi toimia tällaisessa ennalta arvaamattomassa, turbulenssissa tilanteessa?

Lue lisää

Uusi Contact Center tähtää asiakkaiden kuuntelemiseen

Elina Pankkiiriliike Oy:n uusi Contact Center antaa vahvan panoksen asiakaspalvelumme kehittämiseen, sanoo Contact Centerin päällikkö Pablo Peréz. Tässä työssä on tärkeää kuunnella asiakasta ja ymmärtää hänen tilanteensa sijoitustoimintaa ajatellen.

Lue lisää

Hyvin menee pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin, sanoo myyntijohtaja Stefan Rehnström

Elina Pankkiiriliikkeen maakunnallinen ulottuvuus kasvoi tämän vuoden alussa, kun sidonnaisasiamies-toiminta laajeni Jyväskylään. Myyntijohtaja Stefan Rehnström kertoo olevansa tyytyväinen maakunnallisten sidonnaisasiamiesten työn tuloksiin. - Asiamiehemme Turussa, Lahdessa ja Kuopiossa ovat tehneet hyvää työtä tässä talven aikana. Samalla, kun olemme lisänneet asiakaspalveluvoimaamme yllä kuvatun Contact Centerin muodossa, sijoitusasiantuntijamme maakunnissa ja myös Helsingissä ovat olleet aktiivisia. Palaute asiakaskunnaltamme on ollut positiivista, ja heille tehdyt ratkaisut on otettu hyvällä prosentilla vastaan.

Lue lisää



Elina Pankkiiriliike Oy : Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki  : Puh 020 7404 777 : Fax 0207404 799